Monday, June 27, 2016

Miten projekti etenee



Projekti etenee, vaikka blogi ei ole

Nyt ymmärrän miksi varmastikin 90+% blogeista tyssää kuin seinään. Bloggaajana tulee olla säännöllinen ja itselleen ei saa antaa tekosyitä kirjoitusten lopettamiseen. Itselläni näitä syitä voisivat olla koulu- ja työkiireet, mutta ainahan sitä vapaa-aikaa oikeasti olisi. Totuus on, että olen priorisoinut ihan joitakin muita asioita kuin bloggaamista. En usko, että blogini tästä kovin paljoa vilkastuu mutta ajattelen että olisi ihan hyvä päivittää sijoitustilannettani ja sitä kautta ehkä jopa auttaa jotakuta toista sijoittamaan kärsivällisesti!

Mitä olen oppinut sijoittajana (puolessa vuodessa)

Indeksisijoittaminen tai järkevä ja kärsivällinen sijoittaminen ylipäätään sopii minulle, koska se ei vaadi jatkuvaa kiinnostusta tai innostusta itse aiheeseen. Mielestäni indeksisijoittajan pahin vihollinen on liika innostuminen. Talousuutisten ja osakkeiden seuraaminen helposti johtaa liialliseen aktiivisuuteen. Näin innostuksen laimetessa onkin helppoa ja mukavaa vain laskea kerran kuukaudessa tulot, menot ja sijoittaa niiden erotus oman sijoitussuunnitelman mukaan kuukausisäästönä.

Nykytilanteeni

Olen nyt opintojeni ohella ollut 8 kuukautta töissä osa-aikaisesti ja olen joka kuukausi sijoittanut tulojeni ja kulujeni erotuksen Nordnetin ETF-kuukausisäästöllä. Voin sijoittaa näin (suhteellisesti) paljon, koska pidän yllä noin parin tuhannen euron hätärahastoa ikäviä tilanteita varten. 

Näin Brexitin jo hieman lohkaistua sijoituksiani etenkin eurooppalaisten pienyritysten ETF:stä, minun sijoituksieni kokonaisarvo on 7900 euroa. Alkuvuoteni on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle, koska työpaikallani sain parin viikon täyspäiväisen koulutuksen jonka jälkeen palkkani nousi miltei 10% tunnissa. Sen takia tein myös arvelemaani määrää enemmän tunteja. Nostin myös vuoden ensimmäisiltä neljältä kuukaudelta opintotukea, jonka lopetin huhtikuuhun koska tulorajani paukkuisivat muuten yli.

Mainitsin yhdessä ensimmäisistä kirjoituksistani tavoitteitani vuodelle 2016. Näistä tavoitteista olen saavuttamassa vain kaksi. Opintoni ovat edenneet melko hyvin sekä sijoitustavoitteeni 8000 euroa on täyttymässä. Kuukausisäästäjänä olen tänä vuonna sijoittanut rahaa osakemarkkinoille yhteensä viisi kertaa ja näiden sijoitusten summa on 4885 euroa eli noin 980 euroa kuukaudessa. Olen laskenut että loppuvuoden tahtini tulee hidastumaan hieman pienennettyjen työtuntieni takia noin 480 euroon kuukaudessa jolloin kokonaisummakseni tulisi 8245 euroa! Liikunta ja kirjallisuustavoitteitani saan parantaa roimasti jos haluan tavoitteisiini päästä.


6 comments:

  1. Löysin vasta nyt tänään blogisi, ja on aina mukava löytää muita samanhenkisiä sijoittajia kuin mitä itse on. Hienoa että löysit aikaa päivityksen tekoon tauon jälkeen. Taukoja tulee väkisinkin blogia pitäessä (tästä minulla on itsekin kokemusta), eikä siitä kannata liikaa paineita ottaa.

    Onnittelut myös korkeasta sijoitusasteesta! 980 euroa kuussa on merkittävä kuukausisijoitus osa-aikatyöläiselle. Samaan tahtiin kuin jatkat niin varallisuutesi nousee kohisten.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka! Sinäkin olet palannut näköjään kuuden vuoden tauolta bloggaamaan! Hienoa nähdä ja pitää laittaa blogisi seurantaan.

      Olen onnistunut sijoittamaan tosi paljon, koska alkuvuodesta nostin kaikki tämän vuoden opintotukeni ennenkuin sen jouduin lopettamaan etteivät minulta ylimääräisiä karhua pois. Tein myös miltei 1,5kk töitä käytännössä kokopäiväisesti, koska sain yhden parin viikon koulutuksen jonka vaatimuksena oli että käyn töissä normaalia enemmän! Kulujakin tosi sain karsittua tosi paljon pois eikä tuntunut yhtään että elämästäni olisin iloa vienyt..

      Delete
  2. Minkälaisia summia noihin ETF-rahastoihin kannattaisi aina kertaluontoisesti laittaa. Ilmeisesti laitat kumminkin useampaan rahastoon. Vai oletko laittanut tuon vajaan tonnin aina vaan yhteen kerrallaan? Mietin vaan, kun alarajana noissa on se 50 euroa kuussa, mutta todellisuudessa ei kannata varmasti sen verran laittaa, koska menee tuo välityspalkkio. En ole aiheeseen vielä kovin perehtynyt, kuten huomaat :D.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suoraan en sijoittaisi ETF-rahastoihin pieniä summia. Suorille sijoituksille puhutaan yli tonnin summista per rahasto kerralla ja sekin on vielä aika kallista. Yli prosentin verran maksaminen jo välityspalkkiota kerralla on minusta jo liikaa.


      Minä käytän tuota Nordnetin ETF-kuukausisäästöä, jossa joka kuukausi voi laittaa minimissään 50e rahaa ETF-rahastoihin ilman välityspalkkioita. Tällä tavalla voi sijoittaa sen verran, kun rahapussi ja kantti kestää!

      Lisävinkkinä suosittelisin valitsemaan vain pari ETF-rahastoa ja keskittää rahat niihin (kunhan muistaa pitää hajautuksen kunnossa), jotta kulut eivät nouse liian suuriksi sitten kun joskus rahaa noista myös nostaa.

      Delete
    2. Juu, sanoin epäselvästi. Tarkoitin juuri tuota Nordnetin ETF-kuukausisäästöä. Nordnetin sivuilla jossain kohdassa vain luki jotakin (ja en sitä enää tietenkään löydä), että ETF:iin ei kannattaisi laittaa kovin pientä summaa kerrallaan. Oletin, että siinä on joku juttu taustalla. Mutta tosiaan kuukausisäästössä ei ole välityspalkkiota.

      Delete
    3. Aa, okei. Ymmärsin väärin mitä tarkoitit. Siinä mielessä myös ETF-kuukausisäästön eri rahastoihin ei kannata laittaa pieniä summia, että jos siellä on tosi pieniä summia monella eri rahastolla siinä tilanteessa kun sijoituksia meinaa nostaa pois niin välityspalkkiot voivat kasvaa suuriksi.

      Nykyään taitaa olla 15e per nosto per rahasto, vaikka tosiaankin indeksisijoittajan ei kannata ajatella nostavansa rahoja ainakaan vuosikymmeneen sijoitushetkestä!

      Käytännössä minusta jopa tuolla ETF-kuukausisäästön minimillä on järkevä sijoittaa jos rahoja laittaa vaikka vain yhteen rahastoon kerrallaan..

      Delete